SRC:n
sorasirkus Ouluun
MESTARUUSTAISTELU KUUMENEE IINATISSA
Historian kolmannen SRC-kauden
ratkaisuhetkiä eletään tulevana viikonloppuna, kun sorasirkus
parkkeeraa Oulun Iinattiin. Iinatissa ajettava osakilpailu on kauden
viides ja samalla jo toiseksi viimeinen. Kaikki aiemmat mestaruudet
SRC:ssä voittanut Atro Määttä nousi omalle paikalleen
edellisessä osakilpailussa Joensuussa, mutta mestaruustaistossa on
edelleen mukana ainakin seitsemän kuljettajaa, ja yllätyksiinkin
on tässä lajissa aina mahdollisuudet.
Yllätyksiä kulunut kausi onkin pitänyt
sisällään enemmän kuin tarpeeksi. Kaksi aiempaa mestaruutta
voittanut Valkealan UA:n Atro Määttä onkin joutunut aiempia
kausia tiukemmalle ja voitot ovat jakaantuneet tasan eri
kuljettajille. Kukaan SRC-kuljettajista ei nimittäin ole vielä
päässyt juhlimaan osakilpailua kahdesti tällä kaudella.
- Voittoa lähdettiin hakemaan ja nyt se
sitten tuli. Tästä on hyvä jatkaa ja kolmas mestaruus on
ehdottomasti tavoitteeni, totesi Atro Määttä Joensuun Ylämyllyn
radalla viime osakilpailun jälkeen saalistettuaan kauden
avausvoittonsa ja siirryttyään sen myötä sarja kärkeen.
Määttä johtaa neljän osakilpailun
jälkeen sarjaa tosin vain viidellä pisteellä ennen Eemeli
Peltokangasta ja Janne Kanervaa ja vain kahden pisteen päässä
heistä vaanii kokenut Martti Simonen edelleen myös mestaruus
tähtäimessään. Eemeli Peltokangas on myös valmiina
mestaruusjuhliin.
- Nyt olisi sellainen tunne, että oltaisiin
vähän niin kuin pakkovoiton edessä. Joensuussa imuventtiilijousi
hieman haittasi menoa, kun auto kävi vain kolmella pytyllä
yläkierroksilla. Siksi A-finaalipaikkaan täytyi olla sieltä
todella tyytyväinen, mietti Kajaanin UA:n Eemeli Peltokangas ennen
Oulun Iinatin osakilpailua.
- Pistetilanne on todella tasainen, kun
vielä huonoin osakilpailu jätetään huomioimatta. Hyvältä se
näyttää. A-finaaliin ajan ilman muuta tai ainakin yritän, lupasi
Peltokangas ja kertoi radan sopivan itselleen hyvin.
- Oulun rata on hieman Alahärmän tyylinen
ja uskon sen siksi sopivan hyvin minulle. Auton ajettavuus nousee
tällaisilla radoilla ratkaisevaan rooliin. Nyt ei pelkällä
hyvällä startilla välttämättä voiteta. Esimerkiksi Martti
Simosella voi olla Iinatissa vaikeaa, kun taas Atro Määtän auto
on hyvin ajettava ja Määttä tulee olemaan siellä kova. Voitosta
ajetaan ja mestaruudesta, lupasi Eemeli Peltokangas
Toni Vainikka varmistaa jo mestaruuden?
Edellisessä Joensuun osakilpailussa
tiukimman otteen Autokrossin mestaruuteen otti VW 1302 S:llä ajanut
Toni Vainikka. Vainikka peittosi tiukassa taistelussa lopulta
helponkin näköisesti kakkoseksi ajaneen Janne Taskilan ja
kolmanneksi tulleen Ari Perkiömäen ja nousi SM-pisteissä hyviin
mestaruusasetelmiin.
- Oulusta haetaan taas voittoa ja kun se
sieltä tulee niin mestaruus on selvä jo ennen Alastaron
päätösosakilpailua, totesi Toni Vainikka, mutta helpolla mies ei
Iinatissa tule pääsemään. Siitä huolen pitävät vain neljän
pisteen päässä kakkosena oleva Ari Perkiömäki ja
iskuetäisyydellä vaaniva Janne Taskila.
Oulun osakilpailu ajetaan tulevana
lauantaina elokuun 26. päivänä ja mestaruus ratkeaa viimeistään
finaaliviikonloppuna syyskuun puolivälissä Alastarolla.
Päätösosakilpailu ajetaan kauden muista taisteluista poiketen
kokonaan asfalttiradalla.
Teksti:
Timo Heinonen
SRC-osakilpailut 2006
13.5.2006 SRC Kouvola
10.6.2006 SRC Alahärmä
22.7.2006 SRC Kauhajoki
5.8.2006 SRC Joensuu
26.8.2006 SRC Oulu
16.9.2006 SRC Alastaro
------------------
SM-tilanne 4/6 2006 (ennen Oulun
osakilpailua)
SUPER RALLICROSS SM
1. Atro Määttä ValUA Volvo S40 30
2. Eemeli Peltokangas KajUA Volvo S40 25
3. Janne Kanerva KankUA Volvo S40 25
4. Martti Simonen HSTT Volvo S40 23
5. Ari Ruoppa AnkUA BMW M3 21
AUTOKROSSI SM
1. Toni Vainikka LuuUA VW 1302 S 39
2. Ari Perkiömäki RaaUA Toyota MR2 35
3. Janne Taskila OuMK Toyota MR2 31
4. Tero Vanhahonko HoMK VW 1303 S 22
5. Kari Urrila P-HUA VW 1500 S 20