Karilainen voittoon Oulun Juha Karilainen merkkautti nimensä
Pohjola rallin nimekkääseen voittajalistaan. Lauantaina ajettu kolmen
erikoiskokeen kilpailu päättyi lopulta 35-vuotiaan
Mitsubishi-kuljettajan selvään voittoon. Kahdella ensimmäisellä
kiirustaipaleella kilpakumppanit pystyivät vielä haastaamaan Karilaisen
vauhtia">
44.
POHJOLA-RALLI 10.1.2004
Oulussa Karilainen voittoon Oulun Juha Karilainen merkkautti nimensä
Pohjola rallin nimekkääseen voittajalistaan. Lauantaina ajettu kolmen
erikoiskokeen kilpailu päättyi lopulta 35-vuotiaan
Mitsubishi-kuljettajan selvään voittoon. Kahdella ensimmäisellä
kiirustaipaleella kilpakumppanit pystyivät vielä haastaamaan Karilaisen
vauhtia, mutta viimeisellä hän repäisi yli 16 sekunnin kaulan muihin. Tänä vuonna rallin SM-sarjaan
ilmoittautuneelle Karilaiselle yleisen luokan yleiskilpailuvoitto on uran
toinen. Toissa vuonna täysosuma napsahti kohdalle Iisalmen rallista.
Vuonna -89 Karilainen juhli myös yleiskilpailuvoittajana
Pohjola-rallissa, silloin tosin junioreissa. Päivän nopein mies ei ollut
lauantaina täysin tyytyväinen ajoonsa. - Ei oikein löytynyt kunnon
virettä ajamiseen. Auto oli uusien osien kanssa hieman erikoinen ajaa.
Voitto piti kyllä puristaa ihan väkisin viimeisellä pätkällä. Paljon
pitää vielä testata ja parantaa ajamista ennen SM-starttia
Rovaniemellä. Tämä riitti nyt kuitenkin perinteikkään Pohjola-rallin
voittoon ja se on tärkeintä, tuumi Karilainen. Hänen nimiinsä
merkittiin kaksi pohja-aikaa. Oululainen Juha Pasanen nousi Mitsubishin
ohjaimissa viimeisellä erikoiskokeella toiseksi päihittäen kahdeksalla
sekunnilla päivän nopeinta kaksivetokuljettajaa Suomussalmen kuljettaja
Kai Hyttistä. Yhden erikoiskoepohja-ajankin hurjastellut Kälviän
Moottorikerhon Sami Mukkala ja Pudasjärveläisseuran Marko Juurikka
mahtuivat vielä viiden nopeimman joukkoon. A-junioreissa vasta vuoden verran
rallikilpailuja harrastanut Raahen Antti Niemi saalisti nyt jo kolmannen
voittonsa. Hänenkään voittonsa ei tullut helpolla tekniikkaongelmien
vuoksi. - Auton kytkin alkoi luistamaan toisella erikoiskokeella ja
kolmosella se luisti jo suorillakin. Muuten kisa meni hyvin ja ajettiin
varman päälle, kertoi Mitsubishillä kilpaileva Niemi. Hän oli nopein
kahdella erikoiskokeella ja otti voiton noin kahdeksan sekunnin turvin
ennen rovaniemeläistä Ford Escort-kuljettajaa Jussi Ramlinia.
Mitsubishi-kuljettajat Markku Vuokila ja Mikko Inkala seurasivat muutaman
sekunnin sisällä. Viidenneksi sijoittui yhdet erikoiskoepohjatkin ajanut
Kiimingin Tapio Grönlund. Hän menetti Opel Corsalla mahdollisuudet
voittotaisteluun hukattuaan aikaa lievän ulosajon vuoksi jo rallin
ensimmäisessä mutkassa. Ensimmäisen B-juniorivoiton puolestaan
saalisti tyrnäväläinen Jukka Paakkonen. Hän jätti yli puolen minuutin
erolla taakseen Toyota Corolla-kuljettaja Janne Hanhelan ja Ford Escorttia
ohjastavan Markus Pahtakarin. Paakkonen ajoi kilpailun veljensä autolla,
joka toimikin heti voittoisasti lainaajan käsissä. - Auto pelasi
hienosti ja renkailla oli tosi hyvä ajaa. Pitää varmaan alkaa
tekemään kauppaa autosta, nauroi Paakkonen. Yli kymmenen historic-auton joukosta
nopein oli Lakeuden Urheiluautoilijoiden Opel Asconaa ajava Esa Huovinen.
Rallissa oli yhteensä mukana kaikki aluekilpailuun sallittavat 120
autokuntaa. |