Ralli

ralli2.jpg (23334 bytes)

Ralli on suoritustapansa takia lähellä tavallista tienkäyttäjää. Rallikilpailuissa ajetaan ennalta määrätty reitti, josta osa ajetaan siirtyminä ja osa pikataipaleina. Siirtymillä noudatetaan normaaleja liikennesääntöjä ja ne tulee ajaa annetun aikataulun puitteissa. Pikataipaleilla eli erikoiskokeilla ajetaan muulta liikenteeltä eristettynä mahdollisimman nopea aika. Erikoiskokeiden yhteenlaskettujen aikojen perusteella ratkaistaan kilpailun voittaja. Pienimmän yhteisajan ajanut voittaa rallin. Kilpailija voi saada myös aikasakkoa myöhästyessään siirtymäosuuksien aikatauluista.

Rallikilpailuja järjestetään Suomessa kymmeniä vuosittain. SM-sarjat on järjestetty naisille, nuorille sekä rallin pääsarja eli yleisen luokan SM-sarja. Lisäksi luokitukseltaan jo vanhentuneilla autoilla ajetaan F-Cup rallisarjaa. Valtaosan rallikilpailuista muodostavat kansalliset rallit sekä lyhyemmät aluerallit, joihin osallistuvat suuret harrastajamassat.

Lyhimmät kilpailut ajetaan tiiviissä tahdissa parissa-kolmessa tunnissa ja toisaalta pitkät rallit kestävät useita päiviä. Pikataipaleiden lukumäärä voi vaihdella kolmesta pariinkymmeneen. Joidenkin kilpailujen reitteihin pääsee tutustumaan etukäteen eli pikataipaleista voidaan tehdä nuotit. Toiset ralli ajetaan ns. pimeänä eli järjestäjän antamien reittikarttojen perusteella. Kilpailijat starttaavat pikataipaleille yleensä minuutin välein.

Paljon ryhmiä ja luokkia

Rallissa kilpailijat jaetaan moneen eri ryhmään ja luokkaan, joista on maallikon vaikea päästä heti selville. Kilpailijat eritellään ensin neljään eri joukkoon: Yleinen luokka, naisten luokka, A-juniorit ja B-juniorit. Kilpailijan uraputki alkaa B-junioritasolta sen jälkeen kun auton ajokortti on hankittu ja rallitutkinto suoritettu. Kokemuksen ja tulosten parantuessa kuljettaja siirtyy A-junioreihin määrätyn pistelaskuperusteen mukaan. Menestyminen A-junioreissa tuo mukanaan nousun yleiseen luokkaan ja sitäkautta mahdollisuuden siirtyä myös kansainvälisille kilpakentille. 

F-ryhmäläisistä WRC-autoihin

Yleinen, A-juniorit ja B-juniorit jaetaan eri ryhmiin kilpurin viritysasteen perusteella. N-ryhmäläiset kilpa-autot ovat lähinnä tavallista siviiliautoa, joten sen rakentelua on rajoitettu eniten. Suurimmat muutokset autoon saa tehdä parantamalla auton kestävyyttä. Tosin näidenkin kilpureiden tehot parhaimmillaan nousevat lievän virittelyn jälkeen jo lähelle 300 hevosvoimaa. A-ryhmäläistä autoa saa muunnella ja viritellä jo vapaammin. Uusimmat viimeiseen asti viritetyt nelivetoturbo A-ryhmäläiset eivät varmasti enää paljoa häviä tehoissa entisille B-ryhmän ralliohjuksille ja muistuttavat siviiliautoja enää vain päällisin puolin. Tosin A-ryhmäläistenkin rakentaminen on tarkkojen sääntöjen alaista. Uusimpana ryhmänä ovat ralleihin tulleet mukaan World Rally Car-luokituksen mukaiset tehdaskilpurit.

Suomen kansallinen ryhmä on F-ryhmä. Tähän ryhmään kelpaavat vanhemmat kilpa-autot, joiden kansainvälinen luokitus on vanhentunut. Auton rakentelu tässä ryhmässä on jopa vielä vapaampaa kuin A-ryhmässä, mutta esim. turboahtimet ja neliveto ovat kiellettyjä. F-ryhmän on tarkoitus olla rallin säästöluokka. Tosin näihinkin autoihin kuluu helposti isoja summia rahaa, koska parhaimmillaan F-ryhmäläinen kilpuri sisältää läjäpäin tuliterää tekniikkaa.

Ryhmät jakautuvat vielä edelleen moottorin koon mukaan eri luokkiin. Ralleissa käytetyt luokat ovat enintään 1300 cm3, enintään 1600 cm3, enintään 2000 cm3 ja yli 2000 cm3. Tarvittaessa luokkia voidaan yhdistellä.

Seuran jäsenistä Marko Ipatti voitti kaudella 2000 Englannin rallisarjan mestaruuden.

Rallin kilpailukalenteri löytyy esimerkiksi AKK:n sivuilta.